Kuulumisia

Kävimme viime viikonloppuna lomailemassa kissalauman kanssa vanhempieni luona. Kirjoitukset loppuivat perjantaina, joten olinkin pienen tauon tarpeessa, harmi vaan sairastuin kuitenkin flunssaan jota vieläkin parantelen. Sitä se stressin helpottaminen teettää.

Kaikille muille loma oli rentouttava ja mukava, paitsi Urholle, joka ei vielä ole ihan ylimpiä ystäviä vanhempieni koiran kanssa. Välit ovat kuitenkin rauhoittuneet jo mukavasti ja yökyläilyn loppupuolella pystyi Urho jo kulkemaan koiran ohi ja seisomaan sen vieressä sille sähisemättä, mikä on huima parannus puolen vuoden takaisesta lähtötilanteesta. Urho ei aluksi voinut olla samassa asunnossa koiran kanssa sähisemättä tai murisematta, se murisi aivan kaikelle, sillä koiran haju oli niin vahva. Tällä kertaa Urho kuitenkin löysi rauhallisen lepopaikan poissa koiran ulottuvilta. Kirjahyllyssä oli nimittäin juuri kissan mentävä kolo. (Kunhan hyllyltä Urhon sinne loikattua otti pari koriste-esinettä turvaan :D)



Viuhti uskalsi nukkua lähempänä maanpintaa.






Tässä vielä taidonnäyte löhöysasennosta dataavan omistajan vieressä.



Viuhtin kantavuudesta ei ole vieläkään varmuutta. Olen tutkinut sen nisiä ahkerasti, sillä ne rupeavat yleensä punoittamaan ja turpoamaan 2-3 viikon kuluttua astutuksesta. Kuten kuvasta näette, eivät nisät kuitenkaan vielä punoita. Voisin vaikka vannoa, että ne ovat hitusen kasvaneet, mutta se on varmasti vain toiveajattelua. Astutuksesta ei kuitenkaan ole vielä edes kahta viikkoa, joten odotellaan vielä. Kyllä ne sitten rupeavat punoittamaan, jos ovat punoittaakseen. Jos Viuhti on nyt kantavana, on raskaus siinä vaiheessa, että alkiot ovat kiinnittyneet kohdun seinämiin. Parin seuraavan viikon aikana niille kehittyy tärkeimmät elimet ja niistä tulee sikiöitä.


Olen jo kovasti miettinyt pentujen tuloon liittyviä asioita, kuten vaa'an ostamista, ruokintaa, synnytystä jne. ja olen myös lukenut pentujen hoidosta paljon. Nyt koitan miettiä, että missä huoneessa pennut saavat viettää ensimmäiset elinviikkonsa ja millaisen pentukopan niille järjestän. Se ei saisi olla liian suuri, ettei Viuhti tuntisi oloansa turvattomaksi siellä ja kärräisi pentuja jatkuvasti pois. Se ei saisi myöskään olla niin pieni, että Viuhti tilanpuutteesta johtuen voisi vahingossa liiskata pennut. Alustan alle ei saisi päästä mönkimään, ettei sinne tukehduta. Tällä hetkellä olen ajatellut, että laitan pahvilaatikon pohjalle pehmusteita ja koko lootan vanhan tyynyliinan tai pussilakanan sisään. Synnytyksen ajaksi laittaisin suojaksi kroonikkovaipan, että koppa säilyisi edes jokseenkin siistinä, niin säästyisinn isommalta puhdistusoperaatiolta. Hyvällä tuurilla pelkän lakanan/tyynyliinan vaihto voi riittää.

Ja kun koko postaus on taas jäänyt ilman kuvia Vilhosta, niin laitan tähän söpön pentukuvan, ettei kukaan kuvittele, ettei Vilho jostain syystä olisi yhtä tärkeä kuin muut kissat. Vilho ei vaan yleensä satu olemaan kovin kuvauksellisella tuulella, siitä kuvien vähyys johtuu.

Täplävarpaat <3

Tässä vielä lopuksi video Viuhtista kissanminttuhuuruissa leikeissä. Huomatkaa kuinka hienosti Viuhti saa lelun kiinni!

Mukava maanantai

Viuhtin kiima näytti lauantaina viimeiset elonmerkkinsä ja nyt sitten odotellaan tuloksia. Olen viettänyt kivaa koti-iltaa ruotsin ylppäreistä toipuen ja ajattelin jakaa täällä blogissa hauskan kissavideon, johon törmäsin:

Mukavaa viikkoa!

Edit. Hahaa, sain videon toimimaan pienen ähertämisen jälkeen! \o/

Astutus ohi

No niin, Masa lähti tänään takaisin kotiin. Masa oli meillä siis noin kolme vuorokautta, ja astumisia oli puolentoista vuorokauden ajan. En ole ihan varma onnistuivatko ne kokonaan kertaakaan, mutta Viuhtin rääkymisestä päätellen (parittelu on hyvin kivuliasta naaraskissalle) jotain ne ainakin saivat aikaiseksi. Toivottavasti Viuhti nyt tulee tiineeksi. Harmi, että sen voi tietää vasta viikkojen päästä.

Masa-herra

Masa on oikein mukava kissa ja uskon, että myös pennuista tulee kauniita ja ennen kaikkea hyväluonteisia. Sekä Viuhti että Masa ovat hyvin rohkeita ja ihmisistä pitäviä kissoja ja jos Viuhti on läheskään yhtä hyvä emo kuin äitinsä, tulee pennuista karvaisia, luottavaisia, rohkeita ja kilttejä. Ja myös kaikkiruokaisia, sillä Viuhti syö aivan kaikkea ja kuulemma Masallekin maistuu hyvin pöydälle unohtuneet ruoat. Ja kyllähän ruoka maistuu myös Viuhtin Urho-veljelle oikein mainiosti.

Tässä syödään yhteistuumin jo aiemmin mainitsemaani puffattua siankärsää.

Elämä alkaa palautumaan nyt normaaliksi. Vilho aluksi vähän vihoitteli oudolta haisevalle Viuhtille, mutta nyt ne ovat taas hyviä kavereita. Tästä tulikin mieleeni hauska tapaus Urhon ja Vilhon pentuajalta. Kun pesimme Vilhon ensimmäistä kertaa, tuli Urho pesun jälkeen tervehtimään Vilhoa. Vilho kuitenkin haisi pesun jälkeen aivan väärältä, eikä Urho uskonut sen olevan Vilho. Niinpä Urho lähti hädissään huhuillen etsimään Vilhoa. Vilho seurasi Urhoa ja kun Urho huomasi sen, meni se Vilhon luokse selvästi iloisena, että kaveri löytyi. Mutta se haisikin aivan oudolta, ei se voinut siis olla Vilho. Ympäri kämppää juoksentelua jatkui siihen asti, että veimme myös Urhon pesulle. Sitten molemmat kissat haisivat samalta pesuaineelta, joten taas oltiin kavereita. Tuo tapaus osoittaa hyvin sen, kuinka tärkeitä hajut ovat kissoille lauman muodostamisessa. Viuhti ei Vilhon mielestä ollutkaan enää se sama kissa, kun se haisi aivan väärältä, tässä tapauksessa Masalta. Joten jos tarkoituksena on totuttaa kaksi vierasta kissaa toisiinsa, hyvä keino on pestä kissat samalla pesuaineella ennen kuin ne tapaavat. Ristiin silittäminen voi myös auttaa hajujen sekoittumista.

Viuhti nukkuu pois Masan vierailun aiheuttamaa uupumusta.

P.S. Otsikkona on Astutus ohi myös siitä syystä, että enimmäkseen Masa taisi astua ohi :D

P.P.S. Vilho ei nyt päässyt yhteenkään kuvaan, joten tässä vielä pari kuvaa Vilhosta:

Kolli tuli taloon

Nyt alkaa tapahtua! Masan omistajat eivät saaneetkaan koiraansa hoitoon siksi aikaa, kun Viuhti olisi ollut siellä, joten päätimme, että on parempi tuoda Masa tänne meille. Kävimme hakemassa kissan mieheni kanssa eilen ja se oli hiljaa koko matkan. Kotiin päästyämme jätimme Masan yksin rauhoittumaan hetkeksi, kun se ei uskaltanut edes kuljetuskopasta lähteä. Vähän ajan päästä päästimme Viuhtin huoneeseen ja alku oli todella rauhallinen. Viuhti popsi raksuja Masan vieressäkin eivätkä ne ole sähisseet toisilleen kuin ihan vähän. Illalla Masa oli todella hellyydenkipeä ja puski meitä kovasti, vaikka olemme sille vieraita ihmisiä. Ruokakin maistui ihan hyvin. Yöksi Masa jäi yksin, ettei nukkuessamme olisi tullut takapakkia.

Tänään Masa on ollut jo todella rohkea ja luottavainen. Viuhtia pelotti aluksi, mutta sitten kiima sai vallan.;) Vielä ei kuitenkaan olla päästy nenän nuuskimista pidemmälle. Tässä kuvasaldoa eiliseltä ja tältä päivältä:

Viuhti ja Masa tutkailevat toisiaan.

Viuhti on vähän peloissaan...

...ja myös näyttää sen sähisemällä.

Masa leikkii.

Näiden kahden pennuista tulee varmasti ihastuttavia :)

Nyt taas odotellaan ja jännitetään vierailun tuloksia. Masan täytyy jäädä tänne vielä ainakin päiväksi, luultavammin kuitenkin pariksi. Kotiväki joutuu vielä odottelemaan kolliansa kotiin.

Kissojen esittelyt

Viuhtin kiima antoi merkkejä tulostaan eilen ja tänään alkaakin olla jo kiima kunnolla päällä. Huomenna Viuhti sitten lähtee sulhon luokse vierailulle, joten pian varmaankin luvassa kuvia sulhosta myös täällä blogin puolella! Tässä odotellessa laitan vähän luonnekuvauksia meidän mirreistä.

Urho

Urho on todella upealuonteinen ja ihmisistä välittävä kissa. Suuresta koostaan huolimatta se pelkää muita eläimiä, varsinkin vanhempieni koiraa. Vieraita ihmisiä kohtaan Urho taas on samanlainen kuin äitinsä. Monesti valjaissa ulkoillessamme pienet muutaman vuoden ikäiset lapset ovat halunneet silittää Urhoa. Urho on kiltisti rapsuteltavana ja kerran se puski yhtä pikkulasta niin lujaa, että lapsi meinasi kaatua. Urho herättääkin hyvin usein kanssaihmisten ihailun. Mm. eläinlääkärimme oli todella hämmästynyt Urhon hännästä ja olisi kuulemma mielellään ottanut kotiin samanlaisen.


Missään toimenpiteissäkään ei ole ikinä ollut ongelmia. Rokotukset, mikrosiru ja nukutusaine leikkaamista varten on mennyt ilman vastarintaa ja kynsien leikkaaminen, matkustaminen sekä matolääkkeen, vitamiinilisien ja kalaöljyn syöttäminen onnistuvat helposti. Ilmoitinkin Urhon kissojen veripankkiin, sillä se sopi kaikkiin kriteereihin ainoana meidän kissoista ja on niin mahdottoman helppo käsitellä. Saa nähdä tarvitaanko Urhoa joskus toisen kissan hengen pelastamisessa. Sitten minulla olisi todellinen sankarikissa. Lisää sankarikissaksi ryhtymisestä voi lukea täältä.

Vilho

Vilho on ehkä kissamaisin meidän kissoista. Se ei viihdy kauan sylissä, jos se ei ole sillä tuulella, mutta sitten kun hetki on oikea, voi Vilho olla sylissä rapsuteltavana todella kauan. Vilho on hyvin rohkea kissa, kun kyseessä on muut eläimet ja vieraat paikat. Vieraita ihmisiä se sen sijaan vähän välttelee ennen kuin on tehnyt rauhassa tuttavuutta. Vilho tahtoisi aina mukaan minne ikinä lähdemmekin, mutta heti kun auto käynnistyy, alkaa valtava maukuminen, kopassa kieriskely ja muu huomion kerjääminen.


Kerran jätimme kissat hoitoon vähäksi aikaa sukulaisen luo. Suureksi yllätykseksemme Vilho oli ollut se, johon minun ja mieheni poissaolo oli vaikuttanut eniten. Se oli piilotellut eikä ollut ollut oma itsensä ennen kuin tulimme takaisin. Minä olisin luullut Urhon olevan meistä riippuvaisin kissa, mutta hyvä jos Urho oli edes huomannut poissaoloamme.


Vilholla oli tosiaan pentuna hassu raidallinen ja karhea karva. Pian se kuitenkin vaihtoi pentukarvan pois ja tilalle tuli upean kiiltävä, silkkinen ja tuuhea karva. Vilhon karvalle ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään, vain harjaan sen silloin tällöin. Ei Viuhtin ja Urhonkaan karva ole mitenkään helposti takkuuntuvaa sorttia, mutta jos niitä ei tiuhaan harjaa, ilmenee se karvapallojen oksenteluna. Siksi aina muistaessani harjailen niitä vähän. Hankintalistalla olisikin furminator, joka on saanut hirveän paljon hyvää palautetta irtokarvan poistajana.

Viuhti

Viuhtista olen monesti sanonut, että se on meidän ongelmalapsi. Meillä ei ollut mitään suurempia ongelmia kahden aikaisemman kissamme kanssa, mutta Viuhtilla oli parin kuukauden päästä meille tulemisestaan virtsatietulehdus, jonka hoitamiseen tarvittiin monta eläinlääkärikäyntiä, monen monta pissanäytettä ja iso kasa rahaa. Tärkeintä oli saada silloin vasta puolivuotias pentu kuntoon.

Viuhtin kanssa myös matkustaminen on ongelmallista. Aluksi se matkusti rauhassa, mutta yhden kohtalokkaan matkan jälkeen se on pelännyt matkustamista. Silloin oli kuuma kesäpäivä ja isäni ajoi autoa. Hän ei ole kauhean rauhallinen ajoliikkeissään, joten matka oli yhtä nykimistä kuumassa ilmassa. Viuhtille tuli paha olo, ja se oksensi ennen matkaa syötetyt ruoat ulos. Sen jälkeen olemme yrittäneet olla syöttämättä kissoja ennen matkaa, olemme koittaneet luoda mukavia mielleyhtymiä kuljetuskoppaan ja viimeisenä olemme turvautuneet matkapahoinvointilääkkeeseen. Viimeinen on edes vähän helpottanut oksentelua, mutta heti kun koppa otetaan esille, juoksee Viuhti sängyn alle piiloon.


Viimeisin Viuhtin ongelma oli lievä kohtutulehdus, jonka vuoksi Viuhti täytyy astuttaa heti kun mahdollista, ettei tulehdus ehdi uusia. Pentujen saannin jälkeen Viuhti leikataan, ettei sen tarvitse kärsiä turhista kiimoista. Urho ja Vilho varhaiskastroitiin jo hyvin nuorena, Vilho oli reilun kolmen ja Urho neljän kuukauden ikäinen. Voinkin suositella varhaiskastraatiota ja -sterilointia kaikille kissoille, joita ei aiota käyttää jalostukseen, sillä omat kokemukseni ovat hyvinkin positiiviset. Pojat paranivat hetkessä eivätkä ne ehtineet oppia kollien huonoille tavoille, eli merkkaamaan ja mouruamaan.


Vastoinkäymisistä huolimatta Viuhti on niin tärkeä, ettemme voisi luopua siitä mistään hinnasta. Viuhti tulee aina aamuisin herättelemään nuolemalla kivuliaan karhealla kielellään (on muuten tehokas herätyskello) ja leipomaan ja makoilemaan päälle, kun on sen mielestä ruoka-aika. Olen melko varma, että ruoan voimalla Viuhtin saisi oppimaan lähes mitä tahansa. Viuhti nimittäin syö aivan kaiken mitä löytää. Kummallisimmat mainitakseni se repii sämpyläpussit ja tortillapohjapaketit auki päästäkseen sisältöön käsiksi. Kuiva ruisleipä, kuivat makaronit ja soijarouhe ovat maistuneet myös. Kerran kotiin tultuamme löysimme pöydälle jääneen chilipähkinäpussin leviteltynä lattialle ja isossa osassa pähkinöitä oli pienenpieniä kulmahampaan jälkiä.


Viuhtin äiti on kuulemma samanlainen ahmatti, joten ei tarvitse arvuutella, mistä käyttäytyminen on peritty. Myös Urholla on samanlaisia piirteitä, tosin ei yhtä isossa mittakaavassa. Sekä Urho että Viuhti syövät myös puffattuja siankärsiä (ne ovat valkoisia ja näyttävät vähän vaahtokarkilta, jos joku ei tiedä). Ei luulisi tulevan hammaskiveä kovin helposti!

Tästä Viuhti-osiosta tuli vähän turhan negatiivisen kuvan antava, sillä oikeasti Viuhti on ihanaluonteinen neiti! Viuhtista pitävät yleensä nekin, jotka eivät normaalisti kissoista kauheasti välitä.

Lisäys:
Muistin vasta kirjoittamisen jälkeen erään hauskan tapauksen. Kerran Viuhtia ulkoiluttaessa ilmeisesti Japanista muuttanut nainen oli kysynyt mieheltäni "Is it a dog or cat?". Olemme nauraneet tuolle kysymykselle monen monta kertaa tapahtuneen jälkeen, sillä minun on todella vaikea uskoa, ettei joku erota kissaa koirasta, varsinkaan, kun Viuhti painaa vain vähän yli 3 kiloa! Ei Viuhti minun mielestäni aivan kauheasti koiralta näytä.:D

Yhdestä kissasta tulikin kolme

Eilisen esittelyn jälkeen ajattelin tänään kertoa kuinka meille oikein tuli kolme kissaa.

Olin koko lapsuuteni allerginen eläimille, varsinkin kissoille. Naapurissani asui kuitenkin kissoja, joita kävin lähes päivittäin leikittämässä. Ne olivat minulle hyvin tärkeitä ja rakkaita ja päätin, että minullakin olisi joskus oma kissa. Myös isäni oli pahasti allerginen, joten elin koko lapsuuteni ilman karvaisia lemmikkejä.

Sitten kun suunnittelin muutoa poikaystäväni luokse haaveilimme omasta koirasta, lähetin jopa viestin eräälle kasvattajalle. Kuitenkin kävi niin, että innostuin selailemaan kissojen myynti-ilmoituksia ja lapsuuden haave omasta kissasta alkoi tuntua tärkeämmältä ja tärkeämmältä. Niinpä kun näin ilmoituksen kilpparikuvioisesta naaraasta, jolle odotetaan pian pentuja, otin ilmoituksen jättäjään yhteyttä ja pyysin ilmoittamaan, kun pennut syntyvät. Tuo kyseinen viesti muutti tulevaisuuttani enemmän, kuin olisin silloin osannut kuvitellakaan. Nimittäin muistaakseni noin viikon päästä pennut syntyivät ja vapaana oli vielä kaksi valkomustaa pentua. Varasin toisen niistä näkemättä edes kuvaa, sillä minulla oli sellainen tunne, että tässä on nyt se pentue, jota olen odottanut.

Vanhempani eivät pitäneet kissanhankinta-ajatuksesta, sillä olinhan allerginen. Ajatukseni kuitenkin oli, että siedättyisin kissalle lopulta. Olin valmis kestämään silmien kutinaa, ihottumaa, nenän vuotamista ja vähän vakavempiakin oireita, kunhan vain saisin kissan. Niinpä kun olimme matkalla mökille lomaa viettämään, kävimme menomatkalla katsomassa tätä poikaa, jonka olin varannut ja nimennyt jo Urhoksi. Ja en voi sanoa muuta, kuin että olin heti myyty!


Vai voitteko muka itse vastustaa tuota katsetta? Ja katsokaa tuota pikkuruista tassua! Urho oli aivan ihana pallopää, jolla oli hassut vanhan miehen kulmakarvat ja silmäpussit. Urhon valitsin kahdesta pennusta kivemman kuvioinnin ja sileämmän turkin vuoksi. Ja en voi kun ihmetellä kuinka mahtava herra siitä onkaan kasvanut! Olen monesti ihmetellyt tuuriani; varasin summassa kissanpennun näkemättä yhtään kuvaa koko otuksesta tai sen emosta ja sain niin valloittavan kissan, että toista ei helposti löydäkään, ainakaan silloin käytössä olleella metodilla.



Tässä kuvassa vielä Urho etualalla, taustalla Iines ja muuta pentuetta. Ja kuten aikaisemmin kerroinkin, oli emo niin mahdottoman ystävällinen ja ihana tapaus, etten epäröinyt hetkeäkään kyseisen pennun ottamista. Vaikka hiukan minua kyllä harmitti, että kilpparitytöt oli pentueesta jo varattu. Niinpä siis jätin Urhon kasvamaan ja kärsin hiljaa kutiavista silmistä automatkaa jatkaessamme. Sen koommin ei kuitenkaan ole yhtäkään allergiaoiretta ilmennyt. Itseasiassa atooppinen ihoni on voinut kissojen tulon jälkeen hieman paremmin.

Iineksen lisäksi samassa paikassa oli toinenkin kilpparikissa, Nelli, joka odotti pentuja. Rupesin sitten miettimään, että pitäähän sitä kissalla kaveri olla ja Nellin pentujen synnyttyä varasin yhden pennun. Tälläkin kertaa mustavalkoisen, sillä kilpparit oli varattu. Nelli oli myös mukava kissa, mutta ei aivan yhtä tunnollinen emo kuin Iines. Pentujen ollessa reilun parin viikon ikäisiä menimme valitsemaan omaamme. Minä olisin valinnut eri pennun kuin mieheni, mutta lopulta taivuin hänen tahtoonsa, sillä hän sanoi valitsemansa kissan olevan Batcat!


Kissalle tuli sitten nimeksi Vilho ja se oli ihan hassu. Se maukui koko ajan kun pidin sitä kädelläni, se oli hassun raidallinen, sen turkki hapsotti ja se oli vähän nuhjuinen kaikin puolin. Eivätkä nuo pentuna harittaneet silmät yhtään lisänneet sen vakavastiotettavuutta!

Urhosta puolestaan oli tuolloin jo kasvanut hieno 7-viikkoinen hurmuri.


Kuvassa sylissäni on siis Urho ja Iines. Urho nukahti pian kuvan ottamisen jälkeen syliini, jossa molemmat viihtyivät siihen asti, että meidän täytyi lähteä takaisin kotiin.

Sitten Urho tuli kotiin ja pian sen jälkeen myös Vilho. Ensimmäiset kaksi viikkoa, kun Urho oli meillä yksin, olivat aivan kauheat! Urho riehui öisin sängyllä ja halusi jatkuvasti leikkiä, joten minun täytyi pitää taskussani lelua koko ajan, että voisin tarvittaessa harhauttaa Urhon pois kimpustani. Kun Vilho tuli, purki Urho ylimääräisen energiansa Vilhon kanssa leikkimiseen ja rauhottui onneksi huomattavasti. Minkäänlaisia kotiutumisongelmia ei ollut ja Urho tykkäsi nukkua sylissäni jo parin päivän päästä kotiutumisestaan.


Urho oli valtava pentu. Tullessaan meille se painoi 2,2 kiloa. Kauhuissani luin kissaforumilta, että samanikäisinä yhtä paljon tai enemmän olivat painaneet vain kaksi suurinta rotua, eli maine coon ja ragdoll paria poikkeusta lukuunottamatta. Ja suuri kolli Urhosta sitten kasvoikin, se painaa nyt 5,6 kiloa, tosin sillä on ehkä parisataa grammaa ylimääräistä vatsamakkaroissa.;) Kuvassa Urho on siis 12-viikkoinen.

Vilho taas oli vielä luovutusikäisenäkin pieni pirpula. Meille tullessaan se ei pelännyt mitään. Urho murisi ja sähisi sille aluksi, mutta sitten mentiin jo rallia ympäri huonetta. Vilho ei ollut moksiskaan oudosti ääntelevästä jahtaajasta ja seuraavana iltana maattiinkin jo vierekkäin sohvalla ja Urho nuoli tulokkaan puhtaaksi ja tutun hajuiseksi.



Toivon, että teksti ei ole ollut liian pitkä ja että edes joku jaksoi lukea tänne asti. Nyt nimittäin on Viuhtin vuoro. Meillä oli siis ollut kaksi kissaa hetken aikaa ja rakastin niitä kovasti. Sitten sain viestiä Nellin ja Iineksen omistajalta, että Iines odottaa taas pentuja. Ilmaisin hienovaraisesti tässä vaiheessa, että voi kun olisi kiva ottaa siitä pentueesta kilpparityttö joukon jatkeeksi, jos semmoinen tulee. Niinhän siinä kävi, että jo parin päivän päästä Iines synnytti ja pentueessa oli kuin olikin hyvin paljon Iinestä muistuttava tyttö. Sitten seurasi se vaikein vaihe, eli miehen suostuttelu. Kyllä siihen päiviä meni, mutta onnistuin lopulta. Sitten pentu meille varaukseen ja luovutusikäisenä kävimme sen nappaamassa mukaamme. Ja voi että miten söpö otus se oli! Sillä oli valtava pörröturkki ja niin söpö naama, etten tiedä mitään niin söpöä! Ja kun söpöys yleensä mielletään fyysiseksi ominaisuudeksi, niin Viuhtin tapauksessa söpöys on ehdottomasti myös luonteenpiirre.:)




Viuhtin kotiutuminen meni lähes yhtä nopeasti kuin Vilhonkin ja nyt meillä asuu kolme kissaa, jotka nukkuvat mieluummin yhdessä kasassa kuin yksin, leikkivät yhdessä jatkuvasti ja aivan selvästi nauttivat toistensa seurasta. Kertaakaan en ole nähnyt tappelua tai kiusaamista, vaikka välillä melko rajujakin painileikkejä riittää. Toivottavasti sopusointu säilyy myös Viuhtin pentujen saamisen jälkeen.

Kissavauvoja odotellessa

Meillä on kaunis kissa nimeltänsä Viuhti. Viuhti on nyt n. 1,5-vuotias ja sillä on sulhanen. Sulho on nimeltänsä Masa. Kävimme eilen Masan luona tutustumiskäynnillä ja nyt odottelemme Viuhtin kiimaa. Ja kun kiima alkaa, Viuhti pääsee kissavauvantekohommiin päiväksi-pariksi.

Tämä blogi on lähinnä minua itseäni varten, sillä kirjoitan tänne päiväkirjan tapaan kissavauvojen elämästä ja niiden tuloon valmistautumisesta. Tietenkin olisi mukavaa, jos mahdollisimman moni löytäisi blogin ja seuraisi tulevien lapsosten elämää.



Tässä kuva neidistä (vai pitäisiköhän jo puhua rouvasta), taka-alalla Vilho. Viuhti on kilpikonnavärinen kotikissanaaras. Olen aina pitänyt sitä pitkäkarvaisena maatiaisena, mutta kun sen perimästä ei ole varmuutta, en voi olla varma onko siinä jotain rotua mukana.

Viuhtin emo on hurmaava ja hyvin kaunis Iines, joka vei sydämeni kun kävimme sitä ensimmäistä kertaa katsomassa. Sillä oli sillon pentue, josta otimme yhden pennun, Urhon, joka oli silloin vajaan kolmen viikon ikäinen. Emo tuli tervehtimään ja oli silminnähden hyvin ylpeä pentueestaan. Seuraavalla vierailullamme Urho oli seitsemänviikkoinen vipeltäjä ja kun otin sen syliini, tuli Iines syliini myös ja nuoli kovasti käsiäni, Urhoa ja kehräsi tyytyväisenä, vaikka olin sille täysin vieras ihminen. Niinpä kun myöhemmin kuulin Iineksen saaneen uuden pentueen, jossa oli todella paljon Iinestä muistuttava kilpparityttö, suostuttelin mieheni ottamaan meille kolmannen kissan (siinä väissä meille oli siis muuttanut jo aiemmin mainitut Urho sekä Iineksen siskon pentueesta Vilho Urhon kaveriksi) ja varasin pennun, josta tuli sitten Viuhti.
Tässä kuvassa on Iines ensimmäisen pentueensa kansa. Urho on toinen pentu vasemmalta katsottuna. Erityisesti Iineksen upean vihreät silmät herättävät ihailuni kilpikonnavärityksen lisäksi. Toivottavasti Viuhtin pennuista tulee yhtä ihastuttavia!

Nyt ei auta muu kuin odottaa Viuhtin kiimaa. Luulen, että se alkaa hyvinkin pian, sillä edellisestä on jo vierähtänyt aikaa, valon määrä lisääntyy ja eilisen vierailun kollin luona luulisi tekevän ihmeitä.;)