Kissojen esittelyt

Viuhtin kiima antoi merkkejä tulostaan eilen ja tänään alkaakin olla jo kiima kunnolla päällä. Huomenna Viuhti sitten lähtee sulhon luokse vierailulle, joten pian varmaankin luvassa kuvia sulhosta myös täällä blogin puolella! Tässä odotellessa laitan vähän luonnekuvauksia meidän mirreistä.

Urho

Urho on todella upealuonteinen ja ihmisistä välittävä kissa. Suuresta koostaan huolimatta se pelkää muita eläimiä, varsinkin vanhempieni koiraa. Vieraita ihmisiä kohtaan Urho taas on samanlainen kuin äitinsä. Monesti valjaissa ulkoillessamme pienet muutaman vuoden ikäiset lapset ovat halunneet silittää Urhoa. Urho on kiltisti rapsuteltavana ja kerran se puski yhtä pikkulasta niin lujaa, että lapsi meinasi kaatua. Urho herättääkin hyvin usein kanssaihmisten ihailun. Mm. eläinlääkärimme oli todella hämmästynyt Urhon hännästä ja olisi kuulemma mielellään ottanut kotiin samanlaisen.


Missään toimenpiteissäkään ei ole ikinä ollut ongelmia. Rokotukset, mikrosiru ja nukutusaine leikkaamista varten on mennyt ilman vastarintaa ja kynsien leikkaaminen, matkustaminen sekä matolääkkeen, vitamiinilisien ja kalaöljyn syöttäminen onnistuvat helposti. Ilmoitinkin Urhon kissojen veripankkiin, sillä se sopi kaikkiin kriteereihin ainoana meidän kissoista ja on niin mahdottoman helppo käsitellä. Saa nähdä tarvitaanko Urhoa joskus toisen kissan hengen pelastamisessa. Sitten minulla olisi todellinen sankarikissa. Lisää sankarikissaksi ryhtymisestä voi lukea täältä.

Vilho

Vilho on ehkä kissamaisin meidän kissoista. Se ei viihdy kauan sylissä, jos se ei ole sillä tuulella, mutta sitten kun hetki on oikea, voi Vilho olla sylissä rapsuteltavana todella kauan. Vilho on hyvin rohkea kissa, kun kyseessä on muut eläimet ja vieraat paikat. Vieraita ihmisiä se sen sijaan vähän välttelee ennen kuin on tehnyt rauhassa tuttavuutta. Vilho tahtoisi aina mukaan minne ikinä lähdemmekin, mutta heti kun auto käynnistyy, alkaa valtava maukuminen, kopassa kieriskely ja muu huomion kerjääminen.


Kerran jätimme kissat hoitoon vähäksi aikaa sukulaisen luo. Suureksi yllätykseksemme Vilho oli ollut se, johon minun ja mieheni poissaolo oli vaikuttanut eniten. Se oli piilotellut eikä ollut ollut oma itsensä ennen kuin tulimme takaisin. Minä olisin luullut Urhon olevan meistä riippuvaisin kissa, mutta hyvä jos Urho oli edes huomannut poissaoloamme.


Vilholla oli tosiaan pentuna hassu raidallinen ja karhea karva. Pian se kuitenkin vaihtoi pentukarvan pois ja tilalle tuli upean kiiltävä, silkkinen ja tuuhea karva. Vilhon karvalle ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään, vain harjaan sen silloin tällöin. Ei Viuhtin ja Urhonkaan karva ole mitenkään helposti takkuuntuvaa sorttia, mutta jos niitä ei tiuhaan harjaa, ilmenee se karvapallojen oksenteluna. Siksi aina muistaessani harjailen niitä vähän. Hankintalistalla olisikin furminator, joka on saanut hirveän paljon hyvää palautetta irtokarvan poistajana.

Viuhti

Viuhtista olen monesti sanonut, että se on meidän ongelmalapsi. Meillä ei ollut mitään suurempia ongelmia kahden aikaisemman kissamme kanssa, mutta Viuhtilla oli parin kuukauden päästä meille tulemisestaan virtsatietulehdus, jonka hoitamiseen tarvittiin monta eläinlääkärikäyntiä, monen monta pissanäytettä ja iso kasa rahaa. Tärkeintä oli saada silloin vasta puolivuotias pentu kuntoon.

Viuhtin kanssa myös matkustaminen on ongelmallista. Aluksi se matkusti rauhassa, mutta yhden kohtalokkaan matkan jälkeen se on pelännyt matkustamista. Silloin oli kuuma kesäpäivä ja isäni ajoi autoa. Hän ei ole kauhean rauhallinen ajoliikkeissään, joten matka oli yhtä nykimistä kuumassa ilmassa. Viuhtille tuli paha olo, ja se oksensi ennen matkaa syötetyt ruoat ulos. Sen jälkeen olemme yrittäneet olla syöttämättä kissoja ennen matkaa, olemme koittaneet luoda mukavia mielleyhtymiä kuljetuskoppaan ja viimeisenä olemme turvautuneet matkapahoinvointilääkkeeseen. Viimeinen on edes vähän helpottanut oksentelua, mutta heti kun koppa otetaan esille, juoksee Viuhti sängyn alle piiloon.


Viimeisin Viuhtin ongelma oli lievä kohtutulehdus, jonka vuoksi Viuhti täytyy astuttaa heti kun mahdollista, ettei tulehdus ehdi uusia. Pentujen saannin jälkeen Viuhti leikataan, ettei sen tarvitse kärsiä turhista kiimoista. Urho ja Vilho varhaiskastroitiin jo hyvin nuorena, Vilho oli reilun kolmen ja Urho neljän kuukauden ikäinen. Voinkin suositella varhaiskastraatiota ja -sterilointia kaikille kissoille, joita ei aiota käyttää jalostukseen, sillä omat kokemukseni ovat hyvinkin positiiviset. Pojat paranivat hetkessä eivätkä ne ehtineet oppia kollien huonoille tavoille, eli merkkaamaan ja mouruamaan.


Vastoinkäymisistä huolimatta Viuhti on niin tärkeä, ettemme voisi luopua siitä mistään hinnasta. Viuhti tulee aina aamuisin herättelemään nuolemalla kivuliaan karhealla kielellään (on muuten tehokas herätyskello) ja leipomaan ja makoilemaan päälle, kun on sen mielestä ruoka-aika. Olen melko varma, että ruoan voimalla Viuhtin saisi oppimaan lähes mitä tahansa. Viuhti nimittäin syö aivan kaiken mitä löytää. Kummallisimmat mainitakseni se repii sämpyläpussit ja tortillapohjapaketit auki päästäkseen sisältöön käsiksi. Kuiva ruisleipä, kuivat makaronit ja soijarouhe ovat maistuneet myös. Kerran kotiin tultuamme löysimme pöydälle jääneen chilipähkinäpussin leviteltynä lattialle ja isossa osassa pähkinöitä oli pienenpieniä kulmahampaan jälkiä.


Viuhtin äiti on kuulemma samanlainen ahmatti, joten ei tarvitse arvuutella, mistä käyttäytyminen on peritty. Myös Urholla on samanlaisia piirteitä, tosin ei yhtä isossa mittakaavassa. Sekä Urho että Viuhti syövät myös puffattuja siankärsiä (ne ovat valkoisia ja näyttävät vähän vaahtokarkilta, jos joku ei tiedä). Ei luulisi tulevan hammaskiveä kovin helposti!

Tästä Viuhti-osiosta tuli vähän turhan negatiivisen kuvan antava, sillä oikeasti Viuhti on ihanaluonteinen neiti! Viuhtista pitävät yleensä nekin, jotka eivät normaalisti kissoista kauheasti välitä.

Lisäys:
Muistin vasta kirjoittamisen jälkeen erään hauskan tapauksen. Kerran Viuhtia ulkoiluttaessa ilmeisesti Japanista muuttanut nainen oli kysynyt mieheltäni "Is it a dog or cat?". Olemme nauraneet tuolle kysymykselle monen monta kertaa tapahtuneen jälkeen, sillä minun on todella vaikea uskoa, ettei joku erota kissaa koirasta, varsinkaan, kun Viuhti painaa vain vähän yli 3 kiloa! Ei Viuhti minun mielestäni aivan kauheasti koiralta näytä.:D