torstai 15. huhtikuuta 2010

Tilannepäivitys

Tänne kuuluu melkein hyvää. Laitoin nettiin pari ilmoitusta tulevasta pentueesta tänä aamuna ja tulos oli, että muutaman tunnin sisällä olin saanut neljä sähköpostikyselyä pennuista. Huh, pennuthan melkein revitään käsistä, vaikka niitä ei ole vielä edes olemassa! Viuhtin maha kasvaa, nisät ovat hyvin punaiset ja turvonneet ja Viuhtin paino on noussut 3,4 kilosta 3,9 kiloon, eli paino nousee ihan normaalia tahtia. Lähes puolessa välissä mennään jo, sillä astutuksesta on nyt 4 viikkoa ja laskettuun aikaan 5, ai että jännittää!

Tässä siis lähtötilanne muistin virkistämiseksi.

Ja tässä tämän hetken tilanne nisien osalta.

Viuhti on ollut koko talven ulkoilematta, sillä olen halunnut suojella sitä kylmettymiseltä. Viuhti sain ensimmäisen virtsatietulehduksensa nimenomaan ulkoiltuaan pakkasella. Nyt säiden lämmettyä on Viuhti päässyt viuhtomaan ja vipeltämään ulos. Kuvat on otettu aurinkoisena ja lämpimänä kevätpäivänä.



En nyt tiedä yhtään, että johtuuko se ulkoilusta vai ihan vaan sattumasta, mutta Viuhti on nyt pissaillut lattialle pari kertaa muutaman päivän aikana. Viuhti osaa muuten käyttää hiekkalaatikkoa oikein hyvin, mutta silloin jos se on ollut liian likainen tai jos Viuhti on ollut kipeänä, on pissa ilmestynyt vessan viereen. Ensimmäisestä vaihtoehdosta ei nyt ollut kyse, joten varasimme maanantaille eläinlääkäriajan.





Yleensä olen odotellut hetken ja katsonut mihin tilanne kehittyy, mutta nyt kun Viuhti odottaa pentuja, en halua ottaa turhia riskejä. Pentujen terveys on nyt tärkeämpää, kuin rahanmeno. Ja samalla eläinlääkäri voi tutkia, että mitäs sieltä massusta oikein löytyy. Erikseen ultraamaan Viuhtia ei ruveta, mutta jos pissanäyte otetaan rakkopunktiolla, käytetään siinä ultraa apuna, jolloin pentujakin varmasti samalla katsottaisiin.




Voimme tänään ja huomenna yrittää saada Viuhtilta pissanäytettä jo etukäteen eläinlääkäriin vietäväksi, mikä säästäisi rahaa. Siinä hommassa täytyy olla tarkkaavainen ja nopea! Jos ei ennen viikonloppua onnistu, täytyy yrittää uudelleen maanantaina ennen eläinlääkäriin lähtöä. Huonoimmassa mahdollisessa tapauksessa Viuhti pissaa juuri ennen lääkäriin lähtöä niin, ettemme saa siitä näytettä. Silloin ei rakkopuntiokaan auta.


Muihin uutisiin; mieheni vei tänään yhteishakupaperimme ja äänitteet Metropoliaan, jonne molemmat haemme pop&jazz musiikkipedagogilinjalle. Parin viikon päästä postiluukusta kolahtaa toivottavasti kutsut pääsykokeisiin! Minulla taas on ollut kiireinen viikko, sillä koulullamme on tanssilukion 5-vuotisjuhlat, joissa soitan saksofonia. Harjoituksia on ollut todella paljon parin viikon aikana, mutta sunnuntaina on viimeinen esitys, jonka jälkeen voin valmistautua pelkästään pääsykokeisiin, sillä kalenteri on lähes tyhjä siitä eteenpäin.



Näiden kahden viimeisen kuvan jälkeen lienee tarpeetonta sanoa,
että Viuhti melkein mönki naapurin pihalle aidanraoista.



Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Oijoi, olipa kiva käydä lukemassa tätä taas :)
    Ja kissavauvakuume vain kasvaa :D
    Mies nauroi ettei kukaan voi odottaa kissanpentua noin innoissaan kuin mä :D
    Meille muutti just tutun kissa ja aika on mennyt mukavasti katellen sen ja Masasen sopeutumista toisiinsa..
    Mutta ilmotteles jos tulee jtn enempi tietoa pennuista :)
    Vaikka käynkin tätä blogia toisinaan vakoilemassa ;)
    Terkuin Miia ja muut

    VastaaPoista
  2. Ilmoittelen kyllä, sekä blogissa että sähköpostilla sulle! :) En minäkään malttaisi millään odottaa! Mutta, melkein puolessa välissä mennään jo.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista!:)